Blogisarja kunniaan liittyvästä väkivallasta, hallitusohjelmasta ja inhimillisestä maahanmuuttopolitiikasta
Olemme Loisto setlementti ry:n Sopu-työssä huolissamme Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan kirjatuista lakiehdotuksista, joilla pyritään hankaloittamaan pakolaistaustaisten henkilöiden mahdollisuuksia saada suojelua Suomesta sekä kotoutua. Ihmisten kanssa ruohonjuuritasolla päivittäin kohtaavina, sosiaali- ja nuorisoalan ammattilaisina emme jaa sitä ihmiskäsitystä, joka paistaa läpi hallitusohjelman kirjauksista. Kurjistamalla ihmisten tilannetta yhä entisestään ja ajamalla heidät yhä ahtaammalle niin taloudellisesti kuin tiukentamalla mahdollisuuksia oleskeluluvan saamiseksi, ei luoda turvallisempaa Suomea eikä ennaltaehkäistä rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä, päinvastoin. Jos ihmistä kohdellaan ongelmana, jota kaikin keinoin yritetään poistaa Suomesta, ei tämä auta häntä tulemaan osaksi yhteiskuntaa. Tässä blogisarjassa nostamme esiin joitakin huomioita asiakastyömme pohjalta. Kokonaisvaltainen ihmis- ja perusoikeuksien toteutumisen arviointi hallitusohjelman eri kirjausten kohdalta ja eri kirjausten kokonaisuusvaikutuksen arviointi tulisi toteuttaa ja huomioida lainvalmistelussa.
Hallitusohjelman kirjausten mukaan Orpon hallitus aikoo tehostaa turvapaikkahakemusten käsittelyä. Tämä kirjaus herättää huolta. Tosiasiassa tälläkin hetkellä monien, erityisesti 2015–2016 Suomeen saapuneiden kohdalla, prosessi ei ole ollut laadukas.
Asiantuntijatahot, kuten Pakolaisneuvonta, ovat lausuneet siitä, kuinka haavoittuvaa asemaa turvapaikkaprosessissa ei tunnisteta tai tunnistaminen ei vaikuta turvapaikkaprosessiin. Haavoittuvassa asemassa ovat esimerkiksi sukupuolittuneen väkivallan uhrit, kidutuksen uhrit, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ja ihmiskaupan uhrit. Vaikka laki mahdollistaisi inhimillisemmän tulkinnan, on linja turvapaikkapäätösten suhteen ollut kova. (Tarvainen et al., 2022). Tämä havainto on tehty myös esimerkiksi Yhdenvertaisuusvaltuutetun, Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkimuksessa, jossa Maahanmuuttoviraston ratkaisukäytännön todetaan kiristyneen vuoden 2015 jälkeen. (Saarikkomäki, E. et al., 2018).
Kunniaan liittyvän väkivallan tunnistamisessa olisi tärkeä huomioida, että joissakin tilanteissa väkivallan uhkan ilmituloa vaikeuttaa se, että monissa perheissä tabuina pidettyjä asioita voidaan salailla tai niistä ei uskalleta kertoa. Perheenjäsenet eivät ehkä uskalla kertoa hakuprosessin aikana kaikista suojelupäätökseen vaikuttavista seikoista, sillä viranomaisille puhuminen perheen sisäisistä asioista voidaan tulkita loukkauksena perheen yksityisyyttä kohtaan tai se voi asettaa henkilön vaaraan. Monet aiheet koetaan myös niin häpeällisinä, että niistä on vaikea kertoa. Näin ollen esimerkiksi väkivallan kokemukset jäävät helposti piiloon.
Olen toisaalta huomannut, että kunniaan liittyvästä väkivallasta turvapaikkapuhuttelussa kertovia ei aina uskota tai uhan vakavuutta ei tunnisteta. Esimerkiksi klaanilta saatua erottamiskirjettä, jolla saatetaan epäsuorasti ilmoittaa murhan tai väkivallan uhasta, ei uskota aidoksi, tai henkilön ajatellaan voivan palata toiseen kaupunkiin, vaikka oma suku tai yhteisö häntä maassa uhkaakin.
Vaikka turvapaikkajärjestelmän on tarkoitus auttaa ihmisiä, näyttäytyy prosessi monien kohdalla epäreiluna ja epäinhimillisenä. Välillä vaikuttaa siltä, että ihmisten kertomuksista etsitään ristiriitaisuuksia suurennuslasilla, jotta heidän avunpyyntönsä voidaan todeta epäuskottavaksi. Kun keskitytään etsimään epäjohdonmukaisuuksia, ei riittävällä tavalla oteta huomioon mm. sitä, miten ihmisen muistiin ja kognitiivisiin kykyihin vaikuttavat pelot ja järkyttävät kokemukset. Lisäksi tarvittaisiin ymmärrystä siitä, miten esimerkiksi turvapaikkapuhuttelua tekevän henkilön tulkintaan vaikuttaa oma kulttuurinen tapamme jäsentää tapahtumia ja aikaa, tai henkilön oletukset siitä, miltä traumatausta tai psyykkiset ongelmat näyttävät ulospäin.
Monissa nämemissämme turvapaikkapäätöksissä on tehty hyvin subjektiiviselta vaikuttavia tulkintoja kertomuksen uskottavuudesta. Valitettavasti asiantuntijoiden ja sosiaali- ja terveysviranomaisten lausunnoilla ei vaikuta olevan arvioinnissa juurikaan painoarvoa. Järjestelmä ei kykene ottamaan huomioon ihmisen kokonaisvaltaista tilannetta ja terveyttä, tai korjaamaan aikaisemmin tehtyjä tulkintavirheitä. Lopputuloksena monen ihmisen jaksamis- ja toimintakyky on romutettu huolimatta kaikista heidän yrityksistään tulla osaksi yhteiskuntaa.
Virheellistä ja epäinhimillistä tulkintaa kuvaavat seuraavat asiakkaitamme koskevat esimerkit, joilla Maahanmuuttovirasto on muun muassa perustellut kielteistä päätöstä:
Lapsena perheensä kanssa Suomeen tulleelle sanotaan, ettei 7 vuoden Suomessa asuminen, suomen kielen osaaminen, ystävyyssuhteet, peruskoulun suorittaminen ja lukiossa opiskelu osoita riittävää yhteyttä suomalaiseen yhteiskuntaan.
Useat vaikean masennuksen ja itsetuhoisuuden toteavat lääkärinlausunnot ja osastojaksot eivät riittävästi osoita suojelun tarvetta inhimillisin perustein, kun katsotaan, että ihminen voi saada hoitoa myös kotimaassaan. Tällöin ohitetaan ne syyt, miksi ihminen on hakenut turvapaikkaa alun perin (koska hän ei ole turvassa kotimaassaan), ja toisaalta viitataan esim. lainsäädännölliseen oikeuteen saada hoitoa, vaikka viranomaisten tiedossa on, että henkilön todelliset mahdollisuudet saada hoitoa ja olla turvassa olisivat olemattomat.
Toisaalta mielenterveyden ongelmista kertovat viralliset diagnoosit saatetaan Migrin päätöksissä ohittaa toteamalla, ettei henkilön olemuksesta turvapaikkapuhuttelun aikana synny tällaista vaikutelmaa, koska henkilö ei käyttäydy virkailijan näkemyksen mukaan masentuneesti. Sosiaalialan ammattilaisen näkökulmasta tämänkaltaiset toteamukset ovat pöyristyttäviä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla masentunut eikä masennus välttämättä näy ulospäin. Voi olla, että ihminen on kerännyt kaiken energiansa, jotta voi antaa hyvän ja selkeän vaikutelman itsestään elämänsä yhdessä tärkeimmistä tilanteista.
Myöskään esimerkiksi se, että henkilö käy säännöllisesti koulussa, ei ole millään tavalla ristiriidassa lääkärin tai psykiatrin tekemän diagnoosin kanssa. Vaikeassa elämäntilanteessa arkirutiinin ylläpitäminen ja kiinnittyminen itselle tärkeään yhteisöön tai tekemiseen voi olla ainoa asia, joka pitää henkilön kasassa. Näkemässämme Maahamuuttoviraston päätöksessä on kuitenkin katsottu, että tämänkaltainen toimijuus on ristiriidassa henkilön terveystilaa kuvaavien lääkärin lausuntojen kanssa. Erityisen ristiriitaista on se, että järjestelmä toisaalta odottaa vaikeastikin traumatisoituneilta henkilöiltä kykyä rationaalisesti ja johdonmukaisesti perustella suojelun tarvetta, ja samalla tämäntyyppisestä toimintakyvystä voidaan myös rangaista yllä olevien esimerkkien mukaisesti. Näin päätökset näyttäytyvät mielivaltaisina.
Olisi tärkeää, että psyykkinen vointi ja haavoittuvuus otetaan huomioon turvapaikkaprosessin kaikissa vaiheissa ja henkilö ohjataan tukipalvelujen piiriin tarvittaessa. On tärkeää, että kaikki suojelua hakevat ihmiset saavat tietoa ja tukea turvapaikkaprosessin alkumetreillä, jotta tietävät kuinka prosessi tulee etenemään, ja että kaikilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus oikeusapuun prosessin aikana. Oleellista on, kokeeko henkilö jo olevansa riittävän turvassa voidakseen luottaa turvapaikkapuhutteluja toteuttaviin viranomaisiin. Arvostava kohtaaminen, kiireettömyys ja sitä myötä luottamuksen rakentaminen esimerkiksi tukihenkilön tai turvapaikka-asioihin perehtyneen avustajan kanssa olisi tärkeä tuki haavoittuvassa tilanteessa olevalle suojelua hakevalla henkilölle. Tehostaminen on tästä näkökulmasta tehotonta, jos se tarkoittaa huonompia mahdollisuuksia tehdä työtä laadukkaasti. Se johtaa laaduttomiin päätöksiin, ja kuormittaa sitä kautta järjestelmää.
Turvapaikkalainsäädäntöä ja sen tulkintaan liittyvää viranomaiskäytäntöä on kehitettävä inhimillisemmäksi. Turvapaikkalimbossa jo pitkään olleiden tilannetta tulisi voida arvioida uudelleen kokonaisvaltaisesti ja inhimillisesti. Ihmisiä ei tule rangaista siitä, että he yrittävät vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Kuten yksi vaikeassa tilanteessa oleva asiakkaani on todennut minulle, ”tämä ei ole elämää, miksi jaksaisimme tätä vuodesta toiseen, jos voisimme oikeasti palata kotimaahamme”.
Kirjoittanut: Sanja, asiantuntija, Loisto setlementti ry:n kunniaan liittyvän väkivallan vastainen työ (Sopu-työ) & Sopu-työn tiimi
Lähteet:
Tarvainen et al. (2022). Haavoittuva asema turvapaikkaprosessissa. Pakolaisneuvonta. Helsinki. Saatavilla: https://www.pakolaisneuvonta.fi/wp-content/uploads/Haavoittuva_asema_turvapaikkaprosessissa.pdf
Saarikkomäki, E. et al. (2018). Kansainvälistä suojelua koskevat päätökset Maahanmuuttovirastossa 2015–2017. Turun Yliopisto & Åbo Akademi & Yhdenvertaisuusvaltuutettu. Oikeustieteellisen tiedekunnan tutkimusraportteja ja katsauksia 1/2018. Saatavilla: https://www.utu.fi/sites/default/files/public:/media/file/RPR_1_2018.pdf