Tässä blogikirjoituksessa nostamme esiin avioliittolain uudistusta koskevia kysymyksiä. Pakkoavioliitto on nyt mahdollista purkaa kumoamalla, mutta mitä tulisi ottaa huomioon lain tulkintaan ja sen mahdollisiin vaikutuksiin liittyen?
Avioliittoon pakotettu henkilö on voinut 1.10.2023 alkaen hakea avioliiton kumoamista tavallisen avioeroprosessin sijaan. Uusi kumoamismenettely on siis vaihtoehtoinen avioeromenettelylle. Avioliittolain uudistuksella on haluttu tehdä etenkin symbolinen kannanotto siitä, että Suomessa ei hyväksytä avioliittoon pakottamista. Taustalla on erityisesti Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (Istanbulin sopimus).
Avioliiton purkamiseen kumoamalla liittyy kuitenkin useita avoimia kysymyksiä, joilla voi olla vaikutusta pakkoavioliitosta irtautuvan henkilön hyvinvointiin ja turvallisuuteen, ja joista viranomaisten ja muiden ammattilaisten on tärkeää olla tietoisia neuvoessaan pakkoavioliitossa olevaa henkilöä tai ohjatessaan häntä eri menettelyihin. Kumoamismenettely ei välttämättä ratkaise ongelmia, joita avioliittoon pakotettu henkilö kohtaa. Viranomaisten tulisikin varmistaa, että pakkoavioliitosta irtautuva henkilö pääsee riittävien tukipalveluiden piiriin ja että hän on turvassa koko kumoamisprosessin ajan ja sen jälkeen. Valmiuksia tukea avioliittoon pakotettuja henkilöitä on kehitettävä johdonmukaisesti.
Avioeron ja avioliiton kumoamisen erot ja yhteneväisyydet
Käytännössä kumotun avioliiton oikeusvaikutukset vastaavat avioeron oikeusvaikutuksia. Esimerkiksi ositus toimitetaan samojen sääntöjen mukaan kuin avioerossakin, ja lasten elatusta, asumista, huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat asiat ratkaistaan aivan samoin kuin avioerotilanteessa. Ainoana erona on, että avioliiton kumoamisen seurauksena kummankin puolison siviilisääty palautuu siihen, mikä se oli ennen pakkoavioliittoa. Tämä voi tarkoittaa, että henkilön siviilisääty on avioliiton purkautumisen jälkeen ”naimaton” eikä ”eronnut”.
Avioliiton kumoaminen on menettelynä raskaampi kuin avioero, sillä toisin kuin avioerovaatimukselle kumoamista koskevalle vaatimukselle on esitettävä perustelut ja siitä on esitettävä ainakin jonkin asteista näyttöä. Mikäli toinen puoliso vastustaa kumoamista, asia voidaan joutua käsittelemään vielä muutoksenhaun jälkeen hovioikeudessa. On siis todennäköistä, että kumoamisprosessi kestää pidempään kuin avioeroprosessi, ja siihen tarvitaan mahdollisesti avustajaa. Myös menettelyn kustannukset saattavat olla hakijalle suuremmat kuin avioeroprosessissa, vaikka hakemusmaksua ei kumoamisasiassa peritäkään.
On todennäköistä, että avioliittoon pakotetuista henkilöistä suurin osa valitsee menettelyistä yksinkertaisemman eli avioeron. On tärkeää, ettei tästä tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä siitä, onko henkilö kokenut pakkoa, pakottavaa kontrollia tai muuta väkivaltaa.
Lain tulkintaan liittyviä avoimia kysymyksiä
Avioliiton kumoamista voi vaatia se, johon pakko on kohdistunut. Vaatimuksen esittämiselle ei ole asetettu määräaikaa, mutta käytännössä avioliiton solmimisesta kulunut aika jouduttaneen usein ottamaan arvioinnissa huomioon. Lain esitöiden mukaan pakottajana on voinut olla toinen puoliso tai muut henkilöt, esimerkiksi sukulaiset.
Avioliittolaissa tai sen esitöissä ei määritellä, mitä pakolla tarkoitetaan. Pakottaminen on esitöiden mukaan voinut ilmentyä eri muodoissa. Avioliiton solmimista koskevan suostumuksen antamiseen johtanut pakottaminen on voinut olla fyysistä väkivaltaa tai tällaisella väkivallalla uhkaamista, mutta kysymyksessä voi olla myös muunlainen painostaminen. Puoliso on voinut olla sellaisessa erityisessä riippuvuussuhteessa tulevaan puolisoonsa, vanhempiinsa tai muuhun henkilöön, että vähäisempikin, pitkään kestänyt taivuttelu on estänyt häntä päättämästä avioliiton solmimisesta itsenäisesti. Tällaisessa tilanteessa avioliitto voidaan kumota pakottamisen vuoksi.
Olennaista on se, miten pakko tai painostus on vaikuttanut avioliittosuostumukseen. Vapaaehtoisuuden arvioinnissa sillä, onko toinen puoliso tiennyt pakottamisesta, ei ole merkitystä. Myöskään avioliiton solmimisen motiivit eivät ole merkityksellisiä. Erilaisista kulttuurisista käytännöistä, ymmärryksistä ja arvoista, kuten siitä, että vanhempien, perheen tai suvun mielipiteillä on puolison valinnassa suuri painoarvo, ei siis välttämättä johdu avioliiton kumoamisen mahdollistavaa pakkoa. Esimerkiksi järjestetyssä avioliitossa henkilöllä on mahdollisuus kieltäytyä solmimasta avioliittoa.
Näyttökynnys on avioliiton kumoamisasiassa tarkoitettu matalammaksi kuin rikosasioissa. Tuomioistuinten linja koskien sitä, millaista näyttöä pakosta tullaan käytännössä edellyttämään, tullee muotoutumaan lakia sovellettaessa. Jää nähtäväksi myös, miten pakkoa koskeva sääntely soveltuu eri tavoin haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin, kuten muistisairaisiin ihmisiin.
Ulkomailla solmitut avioliitot
Ulkomailla solmitun avioliiton kumoamista voi hakea Suomessa samoin edellytyksin kuin avioeroa. Edellytyksenä on, että avioliitto tunnustetaan Suomessa. Avioliiton kumoamiselle ei ole yhtenäistä määritelmää eri maiden laeissa, joten on epäselvää, miten Suomessa tehty avioliiton kumoaminen tunnustetaan ulkomailla. Jos henkilöllä on siteitä ulkomaille, olisikin syytä selvittää, miten kumoamiseen suhtaudutaan maissa, joihin hänellä on yhteyksiä, ja voiko henkilöllä koitua siellä ongelmia siviilisäätymerkinnän muutoksen jälkeen.
Väkivaltatilanteiden ja tuen tarpeen tunnistaminen
On tärkeää huomata, että avioliiton kumoamisella voi olla erilaisia ja ristiriitaisiakin vaikutuksia henkilön arkeen. Jos avioeroon liittyy pakkoavioliitossa olleen henkilön lähipiirissa stigmaa, ei kumoaminen automaattisesti tarkoita, että stigma poistuisi tai asia hyväksyttäisiin. Vaikka kirjaus siviilisäädyssä vaihtuisi takaisin naimattomaksi, tietää henkilön lähipiiri ja yhteisö avioliiton tapahtuneen. Henkilöön voi kohdistua painetta ja uhkailua, ja tällaisessa tilanteessa tarvitaan konkreettista tukea myös kumoamisprosessin jälkeen. On myös mahdollista, että joissakin tilanteissa merkintä ”naimaton” voi lisätä naisiin kohdistuvan stigman ja väkivallan uhkaa, erityisesti jos liitosta on syntynyt lapsia.
Jos avioeroon liittyy stigmaa, on myös hyvin mahdollista, että kumoamista hakevalla henkilöllä voi olla sisäistettyjä käsityksiä avioeron häpeällisyydestä. Hän voi kokea epäonnistuneensa vanhempana tai siinä roolissa, jota monissa yhteiskunnissa tai yhteisöissä pidetään äärimmäisen tärkeänä. Henkilö saattaa myös syyttää itseään, tai kokea itse suostuneensa liittoon, vaikka käytännössä hänellä ei olisi ollut muita vaihtoehtoja. Tukea tulisi tarjota näiden asioiden ja tunteiden käsittelyyn. Joissakin tilanteissa avioliiton rinnalla voi olla myös epävirallinen, esimerkiksi uskonnollinen liitto, johon kumoaminen ei vaikuta. Tällöin henkilö voi tarvita tukea uskonnollisen avioeron saamiseen.
On tärkeää ottaa huomioon, että kumoamismenettelyn vaikutukset voivat olla erilaiset henkilön taustasta ja tilanteesta riippuen. Jos avioliitossa on ollut väkivaltaa ja/tai henkilöön on kohdistunut muiden kuin puolison toimesta kontrollointia ja kunniaan liittyvää väkivaltaa, ei väkivalta ja painostus välttämättä lopu avioliiton kumoamisen myötä. Lähisuhdeväkivaltaa koskevien tutkimusten perusteella tiedetään, että avioliiton päättymisen jälkeen väkivalta jatkuu usein jossakin toisessa muodossa.
Jos perheessä on lapsia, säilyvät vanhempien vastuut ja oikeudet avioliiton kumoamisen jälkeen samankaltaisina kuin avioerotilanteissakin. Yhteydenpito lasten asioissa voi altistaa väkivallan ja hyväksikäytön jatkumiselle. Kumoaminen ei siis automaattisesti suojaa uhria esimerkiksi siltä, että entinen puoliso pyrkisi saamaan tietoja hänestä lasten kautta tai huoltajan oikeuksiin vedoten lasten koulun, varhaiskasvatuksen tai terveydenhuollon kautta. Lapsella on oikeus säilyttää läheinen ja turvallinen suhde vanhempiinsa vanhempien avioliiton päättymisen jälkeen, mutta lapsen oikeuksiin vetoamisen ei tule mahdollistaa väkivaltaa. Yhtäältä huomiota tulee kiinnittää lasten oikeuksiin, etuun ja hyvinvointiin sekä eron tai kumoamisen jälkeisen väkivallan ja vainon riskiin ja erilaisiin ilmenemismuotoihin, kuten taloudelliseen väkivaltaan tai vieraannuttamiseen. Toisaalta on tarjottava tukea kummallekin vanhemmalle siihen, miten pärjätä ja toimia vanhempana avioliiton päättymisen jälkeen.
Erityisesti jos pakkoavioliittoon liittyy yhteisön painostusta ja kunniaan liittyvää väkivaltaa, tulee kumoamismenettelyn tai avioeron mahdollisiin vaikutuksiin varautua järjestämällä tarvittavat tukipalvelut ja varmistamalla henkilön turvallisuus. Lasten oikeuksiin ja hyvinvointiin, parisuhteen päättymisen jälkeiseen vanhemmuuden tukemiseen sekä kumoamisen tai eron jälkeisen väkivallan ja vainon riskiin tulee kiinnittää huomiota. Jotta tämä olisi mahdollista, tulee varmistaa, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on riittävät resurssit ja osaamista tunnistaa eri väkivallan muotoja sekä esteitä avun hakemiselle. Ammattilaisten välisten vastuiden ja yhteistyörakenteiden tulee olla selkeitä. Myös esimerkiksi maahanmuuttoviraston tulisi ottaa huomioon sukupuolittunut väkivalta oleskelulupaharkinnassa.
Kirjoittajat
Sanna Mustasaari on yliopistotutkija Itä-Suomen yliopistossa. https://uefconnect.uef.fi/henkilo/sanna.mustasaari/
Sanja Sillanpää on kunniaan liittyvän väkivallan vastaisen työn asiantuntija Loisto setlementti ry:ssä.
Ks. myös Helsingin Sanomissa 17.1.2024 julkaistu Vieraskynä-tekstimme aiheesta.