Perheen kanssa työskentely

Suurin osa kriiseistä voidaan ratkaista keskustelemalla!

Toimimme kriisitilanteissa seuraavasti:

Ensimmäiseksi tavataan nuori. Hänen kanssaan käydään tilanne mahdollisimman tarkasti läpi. Hänen luvallaan Sopu-työntekijät ottavat yhteyttä konfliktin muihin osapuoliin, yleensä vanhempiin. 

Vanhempien kanssa sovitaan tapaaminen. Vanhempia kuunnellaan ja annetaan heidän kertoa mahdollisimman tarkkaan mistä on kyse. Perhettä tavatessa työskennellään sukupuolisensitiivisesti. Vanhempien tapaamisen jälkeen tavataan nuori uudelleen. Nuoren tapaamisen jälkeen yritetään tavata koko perhettä yhdessä ja löytää keskusteluyhteys. Jos tämä ei ole mahdollista, tavataan perheenjäseniä niin kauan, kunnes perheenjäsenet ovat valmiita tulemaan saman pöydän ääreen tai muu ratkaisu löytyy. Jos nuori ei halua mukaan, Sopu-työntekijä voi olla häneen yhteydessä tapaamisen aikana. Riippuen tilanteesta voidaan mukaan pyytää myös viranomainen.

Kun kaikki istuvat saman pöydän ääressä, pyritään löytämään ratkaisuja, jotka tyydyttävät kaikkia osapuolia. Osapuolet sitoutetaan ratkaisuun sopimuksella. Sopu-työntekijät ovat yhteydessä perheenjäseniin ja varmistavat osapuolten sitoutumista tehtyihin sopimuksiin.  Sopu-työntekijät seuraavat perheen tilannetta. 

Usein kun perheenjäsenet pääsevät keskustelemaan ohjatusti turvallisessa ympäristössä, sopu löytyy!

Poistu sivustolta hakukoneeseen