Onko seksuaalinen väkivalta uhrin syytä? Olisiko hän voinut toimia toisin, ettei olisi joutunut tilanteeseen, jossa hänen rajojaan on ylitetty? Näihin kysymyksiin törmätään usein seksuaaliväkivallan sattuessa.
Seksuaalinen väkivalta aiheuttaa pelkotiloja, traumoja ja myös häpeää. Uhri saattaa kokea olevansa syypää tapahtuneeseen. Tilannetta pahentaa ajatus muiden reaktiosta tapahtumaan ja mitä tulkintoja tehdään uhrista. Varsinkin jos tapahtuma tulee suuremman yleisön tietoisuuteen, häpeän ja syyllisyyden tunne voi lisätä uhrin kärsimystä.
Seksuaaliväkivallan uhrit eivät aina uskalla hakea apua koska pelkäävät juuri syyllistämistä ja leimatuksi tulemista. Joissakin tapauksissa perheenjäsenet saattavat kokea, että seksuaaliväkivallan uhri menettää maineensa ja kunniansa tapahtuman johdosta. Perheenjäsenten ja läheisten mielestä tapahtuma vahingoittaa myös heidän asemaansa muiden silmissä. Vanhemmat ja seksuaaliväkivallan uhrin puoliso ja muut läheiset saattavat kokea syyllisyyttä siitä, etteivät pystyneet suojelemaan tai auttamaan uhria. Nämä ajatukset juontavat juurensa oletuksesta, että seksuaalista väkivaltaa olisi voitu välttää omilla toiminnoilla tai käyttäytymisellä. Tämänkaltainen ajattelu johtaa usein väkivallan teon vähättelyyn.
Seksuaaliväkivalta on aina tekijän syytä eikä uhria pitäisi syyllistää koskaan. Yhteiskuntaamme juurtuneet sukupuoliroolit ja niihin sidotut odotukset kuitenkin kohtelevat ja kohtaavat seksuaaliväkivallan uhrin eri tavalla. Jokaisessa yhteiskunnassa ja yhteisössä vallitsevat sosiaaliset ja moraaliset normit sitovat yksilöitä. Tilannetta tulisikin lähestyä normien näkökulmasta ja pyrkiä rikkomaan sukupuolittuneita sosiaalisia ja moraalisia normeja.
Yksilökeskeisessä yhteiskunnassa ajatellaan usein, että yksilön valintojen seuraukset vaikuttavat vain häneen itseensä. Kuitenkin nettiaikana ja somemaailmassa uhria saatetaan häpäistä ja pilkata suurella joukolla. Joukolla, joka on tuntematon ja nimetön. Uhrin kokemuksia voidaan vähätellä ja kärsimystä sivuuttaa.
Sosiaalisen median näkymättömät kommentoijat ja linkkien jakajat ovat kuin entisaikojen väkijoukko, joka vaatii normien vastaisesti käyttäytyneen henkilön lynkkausta. Nykyaikana se ei tapahdu toreilla ja turuilla vaan ihmisten kodeissa päätteiden äärellä tai julkisilla alustoilla koko maailman nähtävillä. Toimintatavoilla on yhtymäkohtia kunniaan liittyvään väkivaltaan ja sen seurauksiin. Uhkaajat, rajoittajat, häpäisijät ja väkivallalla uhkaavat tahot on vaikeata yksilöidä tai tunnistaa. Uhri jää yksin vaikeiden asioiden kanssa, ensin hänen rajojaan on rikottu väkivallan keinoin, sitten hänen rajojaan rikotaan kasvottomina joukkona häpäisemällä ja syyllistämällä.
Sosiaaliset ja moraaliset normit ovat kirjoittamattomia sääntöjä, joita oletetaan noudatettavan. Sosiaalista kontrollia on kaikkialla, sosiaalisessa mediassa, sosiaalisissa suhteissa ja yksilöiden pään sisäisessä maailmassa. Joissakin yhteyksissä puhutaan negatiivisesta sosiaalisesta kontrollista, jolla viitataan kontrolliin, joka esiintyisi muualta maahan muuttaneiden parissa. Sosiaalista kontrollia tapahtuu kuitenkin koko ajan jokaisen elämässä, eikä sitä voi kutsua negatiiviseksi tai positiiviseksi. Kontrolli on aina rajoittava, jos se rikkoo henkilön koskemattomuutta. Sitä tapahtuu metrossa, kaupassa, netissä ja työpaikoilla. Tärkeintä olisi luopua muiden yksilönvapautta rajoittavista kontrollimekanismeista ja väkivallan uhrin syyllistämisestä ja häpäisemisestä.
Kirjoittaja Johanna Aapakallio työskentelee vastaavana työntekijänä Kunniakäsityksiin ja – konflikteihin liittyvän työn yksikössä Loisto setlementissä.
Teksti julkaistu myös osoitteessa https://loistosetlementti.fi/eimeidanhapea_blogi2/ osana #eimeidänhäpeä-kampanjaa.